Niinkuin suurin osa sikaveljistä ja -sisarista tietäää, biker -veljemme Jani Lehti pyörittää "United Bankers -nimistä sijoitusputiikkia. Janilta tulee aika ajoin mielenkiintoisia sijoitusmahdollisuuksia, joita tiedän myös tyytyväisyydellä jäytetyn. Tässä Janilta tullut uunituore tarjous, saattais kiinnostaa asioista ymmärtäviä pelureita
Mahdollisuus jopa 14 % tuottoon puolessa vuodessa - UB Kuponkiobligaatio Apple, Outokumpu ja Sampo
UB kuponkiobligaatio Apple, Outokumpu ja Sampo tarjoaa alustavasti jopa 14 % kupongin jokaiselta laina-ajan puolivuotisjaksolta. Kupongin maksaminen edellyttää, että kaikkien kolmen kohdeyhtiön osakekurssit ovat puolivuosittaisena arvostuspäivänä vähintään lähtötasoillaan. Mikäli edellä mainittu ehto toteutuu, kuponkiobligaatio erääntyy heti ja nimellispääoma ja tuotto maksetaan sijoittajalle. Mikäli ehto ei toteudu, sijoitus jatkuu eteenpäin puoli vuotta kerrallaan. Laina-aika on enintään noin neljä vuotta.
Kuponkiobligaatio ei ole pääomaturvattu, mutta sijoittajalle palautetaan nimellispääoma kokonaisuudessaan, mikäli minkään kohdeyhtiön osake ei ole lainan päätöspäivänä laskenut yli 40 %. Jos heikoimmin kehittynyt osake on laskenut enemmän kuin 40 % lähtöarvostaan, saa sijoittaja tuoton, joka vastaa tämän osakkeen kurssikehitystä.
Kuponkiobligaation myyntiaika on 7.-16.6. ja minimisijoitus 5 000 euroa.Toimi nopeasti ja hyödynnä nykyinen markkinatilanne, joka tarjoaa
mahdollisuuden erittäin korkeaan tuottoon.
Ystävällisin terveisin
Jani Lehti
UB Omaisuudenhoito Oy
Aleksanterinkatu 21 A
00100 Helsinki
puh. (09) 25380 322
fax. (09) 2538 0310
www.unitedbankers.fi
Liitteistä lisätietoa (PDF)