Kirjoittaja Aihe: Faraján 2.5.2010  (Luettu 1398 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa HOT

  • Administrator
  • Hero Member
  • ******
  • Viestejä: 774
  • Grrrhhhh
Faraján 2.5.2010
« : Toukokuu 02, 2010, 23:36:28 »
Farajánin kyläyhteisöllä oli tänään kunnia saada vieraakseen viisi töpselikärsää. Sinne edettiin aluksi Rondan tietä ja sitten nahkatehtaan kulmilta vasemmalle…

Kari pysäytti ensimmäisen vastaantulevan kyläläisen ja tiedusteli paikan ravintolatarjontaa. Siellä tavalla löysimme kylän parhaan (ja todennäköisesti ainoan) ravitsemusliikkeen. Faraján on vanhan tuttumme Enriquen kotikylä ja hän oli vallan otettu Sakubaarilla, kun kerroimme, että suuntaamme hänen entisille kotikonnuilleen. Kylä ei kuulemma ole enää entisensä, kun saivat EU-fyffeä ja panivat haisemaan – kaupungintalo oli uusi ja komia.

Tilasimme kymmenen tapas-annosta viidelle henkilölle. Nasumasut eivät jaksaneet kaikkea.

Kokemus kokemusten joukossa tämäkin. Tie nahkatehtaalta kylään oli maisemaltaan vallan karu, mutta tavallaan myös kaunis. Kastanjapuut olivat saaneet uudet vaaleanvihreät lehdet ja välillä oli melkoisen mahtavaa kalliomuodostelmaa. Ettei tämä juttu menisi ihan hempeilyksi… Farjánista etiäppäin saimme ajaa muutaman kilsan soratiellä – no me gusta mucho!

Motoillessa aistii lämmönvaihtelut ja tänään niitä oli. Välillä oli jopa viileää ja sitten taas kuumaa kuin rakastajattaren syleilyssä – tai mitäs mä nyt sellaisesta tietäisin?

Keskusteluissa pohdimme sitä, romahtaako maailman rahajärjestelmä – päädyimme siihen, että maailma pelastuu ja jätimme ranteemme viiltämättä  ;D

http://www.farajan.es/inicio.asp


Poissa markkusilen

  • Costarider
  • Prospecting Member
  • ****
  • Viestejä: 62
    • winnovation
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #1 : Toukokuu 04, 2010, 15:06:27 »
Tästähän alkaa tulla hyvä prosessi...

Hannu laittaa pikatiiserin matkasta ja kaikki odottavat Karin tai Mikan videota vesi kielellä....

Täytyy käydä aina vartin välein katsomassa josko jo olis.......

Poissa Kari

  • FLHTCU Custom - EVO rules!
  • Founding Member
  • Hero Member
  • *******
  • Viestejä: 1386
  • Life is a Road Trip - where are you riding it?
    • VIP
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #2 : Toukokuu 04, 2010, 18:12:13 »
Tästähän alkaa tulla hyvä prosessi...

Hannu laittaa pikatiiserin matkasta ja kaikki odottavat Karin tai Mikan videota vesi kielellä....

Täytyy käydä aina vartin välein katsomassa josko jo olis.......

Jees, hyvä järjestely, mutta käytännössä videopuolen toimitusaika saattaa joskus venähtää pitkäksikin... kaikenlaista muutakin puuhaa on - ja nukkuakin pitäis joskus ;D ...mutta tästä(kin) reissusta tulee video, on hyvää matskua... 8)
"Never argue with an idiot, onlookers may not be able to tell the difference"
-- Mark Twain

Poissa Kari

  • FLHTCU Custom - EVO rules!
  • Founding Member
  • Hero Member
  • *******
  • Viestejä: 1386
  • Life is a Road Trip - where are you riding it?
    • VIP
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #3 : Toukokuu 06, 2010, 03:20:46 »
Tässä vihdoin ja viimein videonpätkä viikonlopun Farajanin reissultamme 2.5.2010... reissu tehtiin Farajanin vaatimattomaan vuoristokylään Espanjalaisen lakimies- ja biker -ystävämme Enriquen kunniaksi - kyseessä on Enriquen kotikylä, jossa hän ei ole käynyt kymmeneen vuoteen! ...törmäsimme Enriqueen, kun jouduimme törmäämään Coast Riders -baarin suljettuihin oviin jo toistamiseen, ja painuimme pitämään nestetasapainoistamme huolta legendaarisen (edesmenneen) Joe -baarin viereen ilmestyneseen saksalaispaikkaan.

Kylään saapuessamme kysyin vastaantulleelta misulta vinkkejä paikallisiin murkinapaikkoihin... hieman hämilleen mennen tyttö näytti parinkymmenen metrin päässä olevaa kahta baaria, että valitkaa noista, muita ei ole. Onnistuimme tietysti valitsemaan kylän parhaimman luksusbaari - ja söimme itsemme turvoksiin paikallisista herkuista. Mutta eipä valittamista, tarjoilijalikka otti auliisti vastaan "vuoden tilauksen" jota herkuttelimme piitkään ja hartaasti - paikallisten kylähullujen seuratessa mässäilyämme!

Kiitos kaikille mukana olleille mukavasta reissuseurasta ja erityiskiitos Annelle videoiden kuvaamisesta!

Reissusta kertova (skitso!) video käyttää tällä(kin) kertaa hyväkseen kaiken maailman muutakin materiaalia, joista YouTube kerkesikin jo moittia... mutta onneksi materiaalian "lainaaminen" ei ollut raskasta sorttia, joten selvisimme pelkillä mainosten esittämisillä. Mahdollisesti videossa näkyvät mainokset voi poistaa videon alareunassa oikealla (mainoksessa) olevaa "ruksia" klikkaamalla.

VAROITUS!, VAROITUS!, VAROITUS! (K50!)

Videossa näkyy Venäläisten misujen tissejä, perseitä ja muitakin Harrikkamiesten märkiä unia - ja ehkä jotain muutenkin irvokasta menoa  :o ...eli jos sellaiset asiat yököttävät, suosittelen jättämään katsomatta! ...you've been warned!

Oli miten oli - palaute videosta olisi taasen kovasti toivottavaa (edes tollaiset ei synny hetkessä, eikä itsekseen!) ...Kiitos palautteesta!


PS. videon laatu paranee pikku hiljaa, kun YouTuben serverit saa prosessoitua materiaalia...
"Never argue with an idiot, onlookers may not be able to tell the difference"
-- Mark Twain

Paikalla blues

  • alumiiniputken kuljettaja
  • Costarider
  • Hero Member
  • ****
  • Viestejä: 597
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #4 : Toukokuu 06, 2010, 11:52:12 »
Hieno video. Kylla alkoi taas mieli tekemaan Espanjaan  ajeleen mukavassa porukassa taalta "Russian tits and butts" maasta. Ei taallakaan kylla seuraa voi moittia, Marinalta terkkuja Karille!
"Life is not a journey to the grave with the intention of arriving safely in a pretty and well preserved body, but rather to skid in broadside, thoroughly used up, totally worn out, and proclaiming loudly----WOW----What a ride!"

Poissa Kari

  • FLHTCU Custom - EVO rules!
  • Founding Member
  • Hero Member
  • *******
  • Viestejä: 1386
  • Life is a Road Trip - where are you riding it?
    • VIP
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #5 : Toukokuu 06, 2010, 18:02:24 »
Hieno video. Kylla alkoi taas mieli tekemaan Espanjaan  ajeleen mukavassa porukassa taalta "Russian tits and butts" maasta. Ei taallakaan kylla seuraa voi moittia, Marinalta terkkuja Karille!

Koita nyt kuitenkin kestää siellä noitten tollasten otusten kanssa 8) ...terkut takasin ;)
"Never argue with an idiot, onlookers may not be able to tell the difference"
-- Mark Twain

Poissa HOT

  • Administrator
  • Hero Member
  • ******
  • Viestejä: 774
  • Grrrhhhh
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #6 : Toukokuu 07, 2010, 01:18:15 »
En varmaankaan ole Venäjän vastainen… mutta en suoranainen fanikaan…  Isäni taisteli pitkään heitä vastaan rintamalla ja he ovat surmanneet useita sukulaisiani… eli tuskin meistä koskaan tulee ystäviä. Viimeinen muistutus oli tuo Norjan ja Venäjän kiista arvokkaasta Barentsin meren alueesta Petsamon yläpuolella – jakoivat sen keskenään… kenelle lie todellisuudessa kuuluisi….??? En ole koskaan vieraillut Venäjällä ja tuskin tulen koskaan vierailemaan. Ehkä siksi venäläiset videot hieman närästävät…., sorry! Video sinänsä oli mukavasti koostettu ja peput heiluivat, syntikka soi ja kaikkien tyttöystävien nimet taisi tulla mainittua…..

Blues näyttää tutustuvan Venäjän luonnonantimiin ihan paikan päällä… ja neuvoksi voisi antaa, että syö vain rusinat pullasta ja jätä korput kuivumaan…..

Paikalla blues

  • alumiiniputken kuljettaja
  • Costarider
  • Hero Member
  • ****
  • Viestejä: 597
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #7 : Toukokuu 07, 2010, 07:51:29 »
Juu pelkat rusinat ja nekin vain viran puolesta...muuten samaa mielta kuin Hot. Mullekin mummo opetti etta ryssa on ryssa vaikka voissa paistais....
"Life is not a journey to the grave with the intention of arriving safely in a pretty and well preserved body, but rather to skid in broadside, thoroughly used up, totally worn out, and proclaiming loudly----WOW----What a ride!"

Poissa markkusilen

  • Costarider
  • Prospecting Member
  • ****
  • Viestejä: 62
    • winnovation
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #8 : Toukokuu 07, 2010, 08:27:58 »
Hieno oli taas kerran Karin video, kiitos,

Musa ja taustat toimi hyvin vaikkakin Venäjää kohtaa minullakin on hieman epämääräiset fiilikset (äidin suku ajettiin Laatokan rannalta evakkoon sodan jaloista...). En ole ole koskaan Venäjällä tosin käynyt (jos Viipuria tai vanhaa Tallinnaa ei lasketa) joten vaikea sinänsä maata arvioida.




Poissa mika

  • Costarider
  • Jr. Member
  • ****
  • Viestejä: 187
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #9 : Toukokuu 07, 2010, 13:16:17 »
Paras video ja parasta musaa !!

Kunnolla vain metal Techno räiskettä tai HeavyMetallia kirkonpolttokamaa niin seuraavasta videosta tää Jukka Virtanen ...öööö... antaa....ööö 11½  :o Komppi oli hyvä ja se biisin zigi-zigi kohta siinä lopussa ...

Johon oli HUIKEITA ohiajeluita, kiihdytyksiä, DoDella vauhdin tuntua saatu ! Piti pitää läppärin kulmista kiinni että pysy pöydällä kyydissä!
En tiä oliks ohjaajan vai kuvaajan vai käsikirjoittajan vain Suurien Leffatähtien aikaansaannosta mutta tykkäsin  8) Massiivista.

se sai 39 pinnaa ja otetaan seuraava video...

Poissa Kari

  • FLHTCU Custom - EVO rules!
  • Founding Member
  • Hero Member
  • *******
  • Viestejä: 1386
  • Life is a Road Trip - where are you riding it?
    • VIP
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #10 : Toukokuu 07, 2010, 17:29:13 »
Kiitos kommenteista, vaikka kyseessä onkin osittainen mässäily kähmityllä materiaalilla. Onneksi levy-yhtiöt ja YouTube rupeavat ajattelemaan asiaa siten, että matskun lainaamisessa onkin itse asiassa kyse heille tyystin ilmaisesta, maailmanlaajuisesta, levityskanavasta... eivät vaan ole sitä mustasukkaisuuksissaan aiemmin älynnet huomata. Kyse on vaan rahastusmallin muuttamisesta hieman nykyaikaisempaan suuntaan, ja sitä he nyt konkreettisesti tekevät; lainatussa matskussa pyörii Googlen mainokset, josta tulot jakaantuvat materiaalin omistajien ja Googlen kesken. Jokin kuva vielä löytyi, thanks Anne.

Ryssäkansaa on poljettu ihan siinä missä silloinen ryssäjärjestelmä Suomea ja monia muitakin. Se ei kuitenkaan muuta sitä faktaa, että nykyisestä(kin) ryssästä löytyy mahtavat määrät taiteellisuutta ja upeita asioita - monenlaisessa muodossa ja paketissa  8)
"Never argue with an idiot, onlookers may not be able to tell the difference"
-- Mark Twain

Poissa Supo

  • Costarider
  • Prospecting Member
  • ****
  • Viestejä: 124
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #11 : Toukokuu 14, 2010, 09:20:15 »
 :) Hyvä idea laittaa videoon paikan nimi missä kurvailette, toivottavasti ei liian työlästä.
Vastaisku Kymenlaaksosta teille, eilen helleraja rikottu 25,3 C (virallinen tulos )  ;D

Poissa Kari

  • FLHTCU Custom - EVO rules!
  • Founding Member
  • Hero Member
  • *******
  • Viestejä: 1386
  • Life is a Road Trip - where are you riding it?
    • VIP
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #12 : Toukokuu 18, 2010, 00:12:39 »
Thanks Supo, hyvä idea! ...laitan jatkossa paikkojen nimiä sopiviin kohtiin! ...tällaiset vinkit on hyviä, lisää vaan, appreciated!  ;)
"Never argue with an idiot, onlookers may not be able to tell the difference"
-- Mark Twain

Poissa Anne

  • Costarider
  • Improving Member
  • ****
  • Viestejä: 5
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #13 : Toukokuu 18, 2010, 21:05:00 »
Kuulostaa Nokia Sport Trackerin tarpeelta. Löytyy puhelimen downloadseista ja tarvii tietty GPS:n. Reitin näkee Google Mapsista ja reitillä kuvatut otokset sijoittuvat oikeaan lokaatioon kartalla automaattisesti  8)

Poissa Kari

  • FLHTCU Custom - EVO rules!
  • Founding Member
  • Hero Member
  • *******
  • Viestejä: 1386
  • Life is a Road Trip - where are you riding it?
    • VIP
Re: Faraján 2.5.2010
« Vastaus #14 : Toukokuu 18, 2010, 21:57:13 »
Kuulostaa Nokia Sport Trackerin tarpeelta. Löytyy puhelimen downloadseista ja tarvii tietty GPS:n. Reitin näkee Google Mapsista ja reitillä kuvatut otokset sijoittuvat oikeaan lokaatioon kartalla automaattisesti  8)

Tuon toimivuutta vois testata ens. viikonloppuna!
"Never argue with an idiot, onlookers may not be able to tell the difference"
-- Mark Twain