Hei kundit, mikäs teitä oikein vaivaa

Aivan loistava sivusto mutta sisällöntuottamisesta ei tietoakaan.
48 JARMOA makaa laakereillaan kun yksi
Kari niminen kirjoittelee ja kuvittaa juttuja.
Katsoin tuolta jäsensivulta ja huomasin, että ahkerimmat kirjoittajat ovat
Hot, Jukka67, Blues, Hdeko, JarmoS ja Maskotti. Kiitän heitä mielenkiintoisista kannanotoista yms.
0-toleranssin miehiä näkyy olevan liiankin kanssa.
Karilta kokonaista
292 kirjoitusta !!!
Teistä laiskimuksista ei ole edes palautteen antajaksi hänelle !
Hyi…hyi…. 
Olen omassa työssäni huomannut että ihmisen kiitollisuus on aina suurimmillaan juuri ennen kuin teen hänelle palveluksen.
Sama homma näköjään täällä.

Kaikki odottavat
valmiita kattauksia. Eihän se sellainen peli vetele.

Tehdäänkö nyt näin, että tällä viikolla ovat kirjoitusvuorossa kaikki joiden nimi alkaa
vaikkapa
Jiillä. 
Ensiviikolla sitten vaihdetaan etukirjainta.
Kyllä se siitä sitten.
Tällainen
kehittämisvinkki tänään, armonvuona 2007.
Olkaa nyt kerrankin tukkaanne pitempiä, please.
Onhan tähän tietenkin yksi mahdollinen selitys mutta se on niin härski, että en taida listata sitä tähän.
